tiistai 28. joulukuuta 2010

Laajavuori banger day

Olinpa taas kaukana kotoa, Jyväskylässä kamerarojuineni. Oli kaunis ajatus lähteä kuvaamaan jotain cityspottia, mutta hurjan dumpin (5cm) jälkeen KBR rutaleet oli sitä mieltä että parempi jäädä laskemaan Laajavuoreen kun lähteä johonkin kuvaamaan.

No. Boksit ei nyt mitään maailman suurimpia ollu, ja muutenkin keskuskuvaaminen on kyseenalaista että miltä se näyttää. Tonilla oli siisti visio eräästäkin polvenrikkomistempusta. Siitä ehkä enemmän joskus. Oli kuitenkin itselle ihan rento kun pääs oikeasti vähän "harjottelemaan" tuota kuvaamista. Noita nopeasti liikkuvia kohteita lumella ei hirveästi näy livenä, ellei ole laskuhommissa. Ja vielä sillei että ei menis ne "oikeet" kuvat persiilleen ku reenaa.

Kylykeen pari kuvaa boksilta, ja pari omaa silmää miellyttävää kuvaa.


Salamajalusta Kemiläinen

Koskinen TJ10

Banger

Vaisa+Toni


keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Talvi tuli


Nyt ne pirskaleen yövalvomiset alkaa. Tai eihän niissä mitään pirskaletta ole, onhan ne kuvat otettava. Saanu aikaseks käytyä kahtena iltana Jyväskylässä kuvaamassa KBR-ukkoja, ja kuvailtu lähinnä pieniä "photospotteja", kun siellä ei jyväjemmareilla ole lunta juuri mithää. Kai sitä kohta sit pitäs siirtyä isommille areenoille kuvailemaan, eli videokuvaajat mukaan kans.

Salamoista sen verran, että eilen (tiistai 21.12) oli kuvaushetkellä noin -20 pakkasta, ja homma toimi. Ainoa mikä reistaili oli Pocket Wizardit, syytä en tiedä. Mut todella tyytyväinen noihin salamoihin ja akkuun, ei ostokrapulaa.

Siihen kylkeen vielä pikku sniikpiikki Tonista.

p.s Ei oo Tonin ens leffan enderi.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Julkasuja



Parissa viimesimmässä Snow Extremessä ollu mun ottamat kuvat. Ihan fiiliksissä kyllä. Tälle talvellekin saatiin eilen virallinen startti kun kävin Jyväskylässä kuvaamassa Tonia ja Epeliä. Eikä ollu hukkareissu. Ei ollenkaan.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

JTS Finaali HELSINKI




JTS rundi pyöräytetty omalta osalta. JKL, TRE ja HKI tuli käytyä kuvaamassa. Lauantaina oli hiton kovat finaalit Narinkkatorilla Helsingissä. Voittajaksi selvityi (tuli bon voyage, kirjottanu tän joskus ennenki, ainii viime vuonna) Kerkelän Toni. Itellä vielä aika rennot kuvailut kun oli pää tukkaa myöten täynnä räkää, kurkussa tuntu olevan piikkisika ja keuhkon paloja olis voinu myydä viroon mustaan pörssiin "elimiä"-osastoon.

Mut siinä kisameiningit. Nyt alkaa sitten vasta se talven riento, kun kaupunkikuvailut alkaa. Luntakin tullu kohta jo riittävästi tänne keskiseen suomeen, niin pääsee harrastamaan. Ehkä ennemmin kuin myöhemmin...